Viime kesän pitkittyneestä helleaallosta aiheutui noin 380 ennenaikaista kuolemaa. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden tekemästä selvityksestä.
Helteen rasituksiin yksi luonnollinen lääke on asuntojen viilentäminen. Ilmalämpöpumppujen ja jäähdyttimien kauppa onkin viime kesän helteiden vuoksi kiitettävästi vilkastunut erityisesti kerrostaloasuntoihin. Ilmalämpöpumpun asentamiseen tarvitaan taloyhtiön lupa. Valtaosa yhtiöistä toimiikin asukkaidensa edun mukaisesti ja myöntävät luvat jouhevasti. Noin 20.000 kerrostaloasuntoon on jo asennettu jäähdytys, ilman ongelmia. Ja tänä vuonna niitä asennetaan 10.000 lisää.
Jäähdytyslaitteiden asennuslupia evätään perustelematta, väärin perustein tai perehtymättä
Kaikissa taloyhtiöissä homma ei kuitenkaan suju. Suomen Lämpöpumppuyhdistys saa aivan liian paljon epätoivoisia puheluja, joissa asukas ei pysty kuumuuden vuoksi terveysriskittä asumaan helteellä asunnossaan eikä taloyhtiö myönnä lupaa jäähdytyksen asentamiselle. Taloyhtiön perusteet ovat yleensä aivan hatusta: ”tulee niitä ongelmia äänen, kondenssin, rakenteiden kanssa”, ”on tässä selvitty 50 vuotta ilmankin ja en minäkään tarvitse mitään jäähdytyksiä, tuhahtaa hall.pj” … Laiskuutta, tietämättömyyttä, kateutta, välinpitämättömyyttä taloyhtiön hallinnolta, jonka pitäisi aina ajatella asukkaidensa etua. Todellisia esteitä asentamiselle löytyy ani harvoin, jos ollenkaan. Taloyhtiön luvassa voidaan tarvittaessa hoitaa mahdolliset riskitekijät luvan ehdoissa mainituin todellisin teknisin rajoituksin ja vastuin.
Jotkut isännöitsijät alkaneet rahastaa valvonnalla
Myös muita ilmiöitä ilmalämpöpumppujen kerrostaloasennusboomista on tullut. Jotkut isännöitsijät ovat keksineet oivan rahastuksen paikan. Ilmalämpöpumpun asennuksen valvonnasta hurjimmat isännöitsijän esittämät laskut ovat olleet jopa pöyristyttävä 500€. Yleensä tällaista valvontaa taloyhtiön taholta ei edes tarvita, isännöitsijällä ei ehkä ole parasta mahdollista asiantuntemusta valvontaan ja käytännössä asialliset ilmoitukset taloyhtiölle riittävät ja niiden käsittelyt pitää taloyhtiön sopia kuuluvaksi isännöitsijän normaaliin toimenkuvaan. Vaikka tämä onkin hengen sijaan vain rahapussille hupaa, raja se pitää olla ahneudellakin.
Ohje taloyhtiöille julkaistu
Kiinteistöliiton, SULPUn, Kiinteistöliitto Uusimaan ja Rakennustiedon laatima ” Kerrostaloasunnon viilennys ilmalämpöpumpulla (ILP) – ohje taloyhtiöille osakkaan omaan muutostyöhön” löytyy linkistä https://issuu.com/kiinteistoliitto/docs/ilmalampopumppu-ohje_. Siitä selviää taloyhtiölle luvan myöntämisessä huomioitavat seikat.
SULPU vetoaa taloyhtiöihin asiallisen lupakäsittelyn puolesta
Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry vetoaa taloyhtiön hallituksiin ja yhtiökokouksiin. Tehkää lupakäsittelyasia yksinkertaiseksi, myötäsukaiseksi ja nopeaksi. Kyseessä pahimmillaan on ihmishenkien säästäminen, vähintään asukkaiden etu, asumisviihtyvyys ja asunnon jälleenmyyntiarvo yhtiössänne.
Mitä jos nuo 400 ihmistä olisivatkin paleltuneet kuoliaaksi?
Tuo lähes 400 suomalaisen kuolema helteen vuoksi on hirvittävän iso luku. Mitä, jos olisi vastaava määrä lämmityksen puutteen vuoksi kylmyyteen paleltuneita uhreja? Otsikot olisivat varmasti isompia, kuolemat yritettäisiin estää kaikin mahdollisin tavoin. Ja syyllisiä etsittäisiin ihan erilaisella tarmolla.
Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry
THL tiedote: https://thl.fi/fi/-/viime-kesan-helleaalto-lisasi-ikaantyneiden-kuolleisuutta-helteisiin-on-hyva-varautua-ajoissa